KAHDENKESKEN MARIA ÅNGERMANIN KANSSA

Istumme Taidehallissa viiden uusimman videoteoksen ympäröiminä ja keskustelemme Maria Ångermanin kanssa hänen taiteestaan; hieman mutkitellen, kuroen yhteen kaareilevaa, katkeilevaakin ja eri maihin sijoittuvaa ja subjektiivistakin kuvaa hänen työskentelystään. – Jossain vaiheessa mielessäni kävi myös se ajatus, että palaisin tänne, kotikaupunkiini Vaasaan, mutta se meni nopeasti ohi, sillä tarvitsen muuttuvia maisemia, katukuvan värikkyyden ja ihmisten tuomia impulsseja aivan keskeisesti työhöni, Maria kertoo.

Maria Ångermania voisi yksinkertaistetusti nimittää videotaiteilijaksi, mutta nykytaiteessa varsinkaan asiat eivät ole – onneksi – näin suoraviivaisia. Viittä kieltä mutkattomasti puhuva taiteilija etsii edelleenkin osuvaa ja täsmällistä vastinetta työskentelytapaansa, jota hän nimittää relational based works. Kyse on ja ei suhteisiin perustuvasta lähtökohdasta, mutta monitasoisemmmin kuin suomenkielisenä sanan merkityksen voi ymmärtää. Vuorovaikutuksella, ja erityisesti kahdenvälisenä, on keskeinen rooli taiteilijan työskentelyssä, mutta interaktiivisuuskaan ei täysin ja täsmällisesti vastaa taiteilijan asemoitumista taiteen kentässä. Ihmisestä ja monikollisesti ihmisistä ja heidän välisistä käyttäytymismalleista, jokapäiväisyydestä, toistosta ja rytmistä on yhtäältä kysymys ja toisaalta sisältöjä ohjaavat ihmisyyden psykologiset jännitteet. Lopulta on kyse havainnon ja tunteen saattamisesta näkyväksi taiteilijan sysätessä ajatuksen liikkeelle.

Mutta palataan alkuun, miten Maria Ångerman päätyi liikkuvan kuvan käyttämiseen, kuvataiteen ja elokuvan väliin – sanotaan nyt kategoriaan videotaiteilija. – Opiskelin alunperin kuvanveistoa, minulla on yhä kuvanveistäjän identiteetti, joka pikemminkin minulle tarkoittaa tilan käyttöä, sanan laajassa merkityksessä. Installaation perusta löytyy taiteilijan tavasta ilmaista itseään, mutta sen ilmeneminen on pikemminkin emootioon kätkettyä kuin suoraan fyysiseen kolmiulotteisuuteen nojaavaa. Taidekoulun jälkeen hän muutti Tukholmaan ja opiskeli taidehistoriaa ja -teoriaa. – Jo Tukholmassa olisin halunnut tutkia elokuvan historiaa, niin varhain sen kieli ja historia kiinnostivat, Maria muistelee. Ruotsia äidinkielenään puhuva Maria ei kuitenkaan löytänyt taidehistoriasta sen enempää kuin Ruotsista paikkaansa. – Henkilökohtainen identiteettini on nimenomaan ruotsia äidinkielenä puhuva suomalainen, ehkä vielä täsmällisemmin ruotsinkielinen pohjalainen, en österbottning hän painottaa. Pohjalaiseen identiteettiin on aina historiallisesti ja todellisuudessa kuulunut katse Ruotsiin ja sen kautta eteenpäin kohti eurooppalaisuutta. Mutta kielellinen lähtökohta vie harhaan. Maria Ångermanin kieli on painokkaasti kuvallinen, sillä sanoja hän käyttää erityisen vähän, tuskin olleenkaan. – Sanat ovat minulle vaikeita ja koen äidinkieleni jopa rajoittavana ja työskentelen luontevammin englanniksi, hän edelleen painottaa.

Palataan kuviin. Varhaistuotannossa on toisenlaisia liikkuvia kuvia; piirustukseen pohjautuvia, animaatioita. Minimalistinen piirustus ja ainoastaan hienovaraiseen liikkeeseen pohjautuva teos Silent Pleasure, 2000 piirtyy muistista mieleeni. Jo tässä teoksessa voi tulkita psykologisen ulottuvuuden tai fyysisen tilan, mutta taiteilija antaa niiden löytämiseen vain aavistuksenomaisen viitteen. Selin kääntynyt figuuri pysyy paikallaan, ainoastaan lyhyeksi leikatut hiukset liikkuvat. Josko taiteilija viittaa nautintoon, lempeän tuulen pyörittämiin hiuksiin, voi se samanaikaisesti tarkoittaa ajatusten myllerrystä, hiukset nostattavia näkyjä tai kokemuksia. Jokatapauksessa sisäinen maailma on läsnäoleva, minimaalisin keinoin. Taiteilijaa muistuttava naishahmo, liekö itsereflektoiva omakuva, esiintyy useissa piirrosanimaatioissa sekä tilallisessa teoksessa Reaching for the Light, 2000. Teos vie takaisin taiteilijan henkilöhistoriaan. – Muutin Tukholman jälkeen Barcelonaan. Siellä oli taiteilijayhteisö ja studio nuorille taiteilijoille, nimeltään Hangar, missä työskentelin kaksi vuotta, Maria sanoo.

Yritys piirtää yksiselitteistä kuvaa monimuotoisesta asiasta on yhtä absurdi kuin se veteen piirretty viiva. Myöskään taitailijan identiteetti ei ole ollut loogisen suoraviivainen ja tavoitteeseen ampuva vääjäämättömän suora nuoli. – Palasin Suomeen. En ollut enää varma, pystyisinkö toteuttamaan itseäni taiteilijana, hän toteaa. Maria kertoo kovasta itsekritiikistä ja sen aiheuttamasta, väistämättömästä tauosta taiteellisessa työskentelyssä. Espanjasta oli kuitenkin jäänyt kytemään kohtaaminen, joka oli merkittävä ja tarkoitti monitasoisia yhteensattumia. Syntyi teos nimeltä Devoted to Magic, 2002. Kahdenkeskinen vuorovaikutus, eräänlainen dokumentaarinen haastattelu, taianomainen kohtaaminen, dialogi ja liikkuva kuva löysivät tiensä samaan teokseen, joka antoi sysäyksen siihen tapaan etsiytyä ihmisten välisyyteen, jota Maria Ångerman on sittemmin jatkanut. Saman vuoden aikana hän oli residenssissä Studio FKSE:ssä Budapestissa, missä nimenomaisesti kahdenvälisyys sai uudenlaisen formaatin. Breakfast Projectin, 2002 merkityksellisyys on suljetussa kahdenvälisyydessä, mutta myös sattuman mukaan kutsumisena, projektina julkisessa tilassa ja kuitenkin intiiminä. Taiteilija esitti avoimen kutsun kanssaan aamiaiselle Mücarnokiin, Taidehallin takana sijaitsevaan puistoon; soita tähän numeroon ja varaa päivä, mitään mutta ei tarvita – odotan sinua. Keskiössä on itsensä altistaminen ja sattuma – molemminpuolisesti – henkilökohtaisen hetken jakamiseen, universaalin rituaaliin tuntemattoman ihmisen kanssa. Yhteistä kieltä ei tarvittu välttämättömyytenä, mutta dokumentaatio julkaisussa Encounters at your disposal todentuvat myös konkreettisesti ne mahdollisuudet, joita taiteilija yhtäältä tietoisesti ja toisaalta avoimen alitajuisesti oli hakemassa.

Näistä teoksista on kulunut jo 10 vuotta. Mitä tapahtuu nyt ja miltä näyttävät nämä kaikkein viimeisimmät videoteokset? – Aloitin 2012 Masters-tutkinnon Amsterdamissa koulutusohjelmassa, joka on suunnattu sekä elokuvantekijöille että kuvataiteilijoille. Se vaikutti lupaavalta, Maria kertoo. Taiteenlajin monimuotoisuus vaatiikin taiteellisen ilmaisun ohessa lukuisia muita ulottuvuuksia, teknisyydestä puhumattakaan. Kehitys Night Walk, 2009 juuri valmistuneeseen Wald, 2012 ja uudelleen editoituun Drifted, 2012 on silmiinpistävän suuri. Viimeisimmät kuvaukset ovat Berliinin lähistöltä. – Voisin hyvin ajatella jakavani aikani taiteilijana esimerkiksi eurooppalaisuuden ja Pohjanmaan kesken. Edellinen on otollinen kansainvälisen taiteen kannalta ja jälkimmäinen tarkoittaa juuriani. Pohjanmaalla on edelleenkin aitoa talkoohenkeä, toisten auttamista, jota ei muualla maailmalla juurikaan enää näe. Paikasta riippumatta Maria Ångerman etsii vastausta, miten prosessipohjainen ilmaisu voisi vastata ja kehittää fragmentoitua kerrontaa – vieläpä kohti katsojaa.

Maaria Niemi, 2012